Snögön päiväkirja

Niin, blogin pitämiseen vissiin kuuluu aika olennaisesti se, että sitä päivittää joskus?

Nojoo. Käytiin mökillä. Kerättiin sieniä.

Yllä ylpeä sienikoira vartioimassa saalistaan (tai osaa siitä...), alla lapset välitunnilla sienten poimimisen ja putsaamisen välillä.

Sienien jälkeen hauskin juttu reissulla oli VESI. Snögö on aikaisemminkin osoittanut kiinnostusta kaloja kohtaan, mutta uimaan sitä ei ole saanut kirveelläkään... (Siiri sen sijaan pitää uimisesta ja näyttää itseasiassa polskiessaan ihan saukolta - edes joiltain osin rotumääritelmän mukainen koira, siis...) Joka tapauksessa. Joka tapauksessa. Kesäkuumalla luonnonvedet eivät kiinnostaneet Snögeliä, mutta nyt kun vesi on (mun mielestä) hengenvaarallisen kylmää, se on koko ajan kiskomassa pää viidentenä jalkana rantaan. Uimaan se ei edelleenkään halua, mutta jääkylmässä vedessä kahlaaminen tuntuu olevan ihan mielettömän nautinnollista. Välillä se katsoo minua odottaen, että heittäisin sille jotain haettavaa. Joskun en kuitenkaan mitään heitä, se kahlaa takaisin rantakaislikkoon ja "noutaa" milloin mitäkin aarteita. Tähän mennessä käsiini on toimitettu mm. käpyjä, keppejä, pudonneita lehtiä, pari sylillistä vesiheinää ja merilevää - ja yksi meduusa.

Ei-niin-kiva puoli innokkaassa kahlaajassa on tietenkin se kuran määrä. Se, joka sanoi, että villakoira on kiva kun siitä ei lähde karvaa eikä se siksi sotke ollenkaan, ei varmaan koskaan vienyt koiraansa ulos...

Snögön innostuksesta innostuneena päätin opettaa ensi kesänä vedestänoutavan lintukoirani uimaan. (Jos siis aurinko paistaa koko kesän ja järvivesi on vähintään +30C.)

Snögö oli poissa kaksi ja puoli kuukautta. Sinä aikana mulla oli tavallista enemmän aikaa touhuta Siirin kanssa. Harmi vain, että mä en aina ollut Siirin mielestä kovin hauskaa seuraa...

Ensimmäisessä videossa Siiri pudotti pallon tahallaan kastelukannuun, toisessa se leikkii jonkinlaista "tiputa ankka tuolin alle"-leikkiä. No, jos yksin leikkiminen on hauskempaa, kuin mun kanssa leikkiminen... :(

***

Lopulta Snögökin palasi kotiin. Paluuviikko oli kunnon juhlaviikko, sillä sille sattui Snögön paluun lisäksi sen omat 2-vuotissynttärit (18.9.) ja muruseni 21-vuotissynttärit. Sen kunniaksi vieraiksemme saapuivat viikonloppuna Siiri ja serkku J. Vieraamme tulivat ensi hetkestä lähtien hyvin toimeen keskenään, ja viettivätkin kaksi mukavaa yötä sohvalla identtisissä asennoissa:

Sunnuntaina juhlimme synttärikakun ja -luun voimin. Synttäriluu valitettavasti päätyi erään nälkäisen vieraan suihin:

Viikonlopun päätteeksi kävimme moikkaamassa Sombraa, mutta Snögöä ei isojen tyttöjen leikit kiinnostaneet. No, sentään se ei pelännyt koirapuiston elotonta snautseripatsasta, kuten eräs nimeltämainitsematon terrieri...

Taisin luvata itselleni, että otan Snögölle kaverin aikaisintaan 2013. ...tai 2012... tai...

Näitä lapsia katsellessa tekisi todellakin mieli pyörtää päätös. Muttamutta. Kunhan saisin edes oman beibeni kotiin!<3

(Kuvien laatu on... hehe.)

Vietin eilisaamun surffailen ja etsien meille treenipaikkaa. Keskiviikot ja sunnuntait on näillä näkymin varattu Siirin kanssa harrastamiselle, mutta onneksi viikossa on seitsemän päivää. Tosin... jos olisin viisas, laskisin, että mahdollisia treeni-iltoja on viikossa viisi miinus keskiviikko = viikonloput vapautuisivat a) kisoille b) duunikeikoille c) muulle elämälle as if mulla sellaista olisi. No, onneksi mä en ole kovin viisas. :) Laitoin muutaman sähköpostin. Toivotaan, että jokin paikka aukeaa, ja pääsen vihjailemaan äidille ja isälle, että toivoisin joululahjaksi treenikautta (myös) Snögön kanssa...

Ankarassa dataamisessa oli se huono puoli, että mulle iski hirveä tarve päästä tekemään jotain hetinyt. Snögö on ollut poissa tänään jo kaksi viikkoa, MÄ EN KESTÄ. Enää kaksi kuukautta jäljellä... Pahinta poltetta lievittääkseni koukkasin autonhakumatkalla Navalaan katsomaan Vekoran kisoja (ja kastumaan läpimäräksi, täytyy varmaan kirjoittaa julgubbelle myös uudesta sadetakista.) Voin kertoa, ettei toisten koirien näkeminen helpottanut ikävää ollenkaan. Pöh. Oli silti kiva jutella Mirjan ja Yaelin kanssa ja kuulla Snögön ja pentujen kuulumisia. :)

Snögön maito on alkanut pikkuhiljaa nousta, ja pennut ovat tyytyväisiä. Takana oli ensimmäinen todella nukuttu yö ja reipas painonnousu: 3. päivän painot olivat 185 ja 242. Pennut saivat kovasti kehuja: pienempi on kaunis ja luonteeltaan rauhallinen ja tasapainoinen, isompi taas temperamenttinen ja motorisesti lahjakas. Isomman mielestä esteet on tehty ylitettäviksi, ja se oli jo lähtenyt ensimmäiselle karkumatkalleen ja piiloutunut verhon taakse. Aika hyvin pennulta, joka on vielä niin pieni, että sen voisi odottaa makaavan tissin vieressä vielä seuraavat pari viikkoa...

Ihania lapsia siis, ovat selvästi tulleet äitiinsä. ;) Yritän tänään napata surkealla pokkarillani pari kuvaa pikkuperheestä. Siihen asti kuvia voi käydä kurkkimassa osoitteessa www.ovitz.vuodatus.net

Mun vauva sai vauvoja !

Kaksi PIKKURUISTA tyttöpentua syntyivät vihdoin lauantaina iltapäivällä. Ensimmäiset merkit synnytyksen alkamisesta olivat tulleet jo edellisenä iltana, mutta sitten tytöt päättivätkin pitää meitä jännityksessä vielä yön yli...

Mä saavuin paikalle vähän puolen päivän jälkeen ja siis suoraan tapahtumien keskipisteeseen. :) Supistukset olivat alkaneet aamulla kukonlaulun aikaan.

Snögö oli oikein reipas ensisynnyttäjä (paitsi, että mut nähtyään se lopetti hetkeksi ponnistukset ja halusi kiivetä synnyttämään mun syliin, kivakiva). Yleensä pikkukoirat ovat kovaäänisiä synnyttäjiä, mutta Snögö ei päästänyt ääntäkään muutamaa sammakkomaista korahdusta lukuunottamatta. (Yael: "Nyt tulee supistus... ei, se olikin röyhtäys.")

Ensimmäinen tyttö syntyi 14:46 162 gramman painoisena. Aika hyvin Snögöltä ja Freddyltä, jotka molemmat ovat pieniä kääpiöitä. Jäntevän oloinen pikkukaveri oli aika hiljainen kunnes se pääsi nisälle ja aloitti hillittömän äänekkään ryystämisen. Tyttö on  tullut äitiinsä: ääntä ei lähde mutta ruoka maistuu. ;)

Hetken päästä supistukset alkoivat uudestaan. Snögö alkoi kuitenkin olla jo aika väsynyt. Kovalla työllä se sai ponnistettua "pikkuisen" pään ulos, mutta sitten pentu juuttui synnytyskanavaan eikä liikkunut mihinkään sikiöpussin puhkaisemisen jälkeenkään. Sydänkohtaus. Tästäkö sitä nyt lähdetään eläinlääkäriin? Anteeksi, koirani takapuolesta törröttää pää. Onneksi superkätilö Yael sai lopulta autettua pennun ulos, ja se Snögö selvisivät vahingoittumatta. :) Painoa tällä pikkutytöllä oli syntymähetkellä 16:17 220 grammaa. (Yael:"Anna! Mitä sä olet syöttänyt sun koiralle? Miksi synnyttää isovillakoiria?!")

Ensimmäinen yö oli kuulemma sujunut mukavasti valvoessa, heh heh. Maitoa ei vielä tullut ihan hirveästi, joten pentujen painot olivat hieman pudonneet... mutta reippaita ne olivat olleet jokatapauksessa. :) 

Ja niin. Snögö on ollut erinomainen äiti. Pissalenkillä se oli lähtenyt häntä heiluen kipittämään, mutta oli sitten kääntynyt "Ai niin! Mun pennut!"-ulvahduksen saattelemana ja lähtenyt kiskomaan takaisin.

Niin, ja sitten ne kisat.

(Tää ei nyt ollenkaan mee aikajärjestyksessä!)

Käytiin siis kokeilemassa onneamme Musti ja Mirri Cupissa silloin joskus kauan sitten, kun Snögö ei ollut vielä niin valtava(n tiineenä).

Mun tavoitteet tähän kisaan oli olla (jälleen kerran...) unohtamatta esteiden järjestystä ja olla hidastelematta estekäskyjen kanssa. Ensimmäinen onnistui hyvin, toinen ei niinkään. Snögö ei todellakaan liiku mitenkään nopeasti, mutta kun mä olen oikeasti hidas. :( (Näillä asioilla ei varmaan ole mitään tekemistä toistensa kanssa. ;))

Hyvää oli se, että alun ja lopun hyppysuorat menivät ehkä miljoona kertaa paremmin kuin olin odottanut - ja tietenkin se, että ensimmäisessä startissa Snögö hauskuutti yleisöä hyppäämällä putken yli... Hups. :D

Siiri oli ärsyttävän nopea. :)

Hm. Nyt kyllä kronologia ja ajantasaisuus hieman kärsivät. Onneksi mun juttuja on niin ihana lukea, että se kyllä kompensoi pienet epätarkkuudet.

Siis. Kävimme Snögelin kanssa mögelillä (täytyihän munkin päästä vähän eräjormailemaan) ja Siirin ja Snögön kanssa.. hehe, ensimmäisissä möllikisoissa.

Once upon a time there was kaupunkilaisserkku ja city-puudeli...

DAY 1.

Jos mä olisin ollut fiksu (ja terve...), mä varmaan olisin mennyt ulos ja esimerkiksi uinut ottanut hienoja maisemakuvia järven rannasta. Sen sijaan mä kyhjötin opettamassa Snögöä erottamaan kierimisen ja ryömimisen toisistaan - yrittäen samalla kuvata touhua vasemmalla kädellä ja rikkinäisellä kameralla.

Pientä edistystä tapahtui. Nyt kierimisharjoitukset saavat kuitenkin toistaiseksi jäädä: pelkään Snögö-paran vielä litistyvän valtavan vatsansa alle.

DAY 2.

Toisena mökkipäivänä lämpö oli hieman laskenut, joten uskaltauduin laiturille mato-ongelle. Monien mielestä madon pujottaminen koukkuun on ällöttävää, kalahullun isäni mielestä taas matometskeily ei taida olla kalastusta ollenkaan. Musta kuitenkin matojen kanssa pelaaminen on huomattavasti vähemmän vastenmielistä kuin uistimen koukkujen irrottaminen omista tai muiden korvista ja sieraimista (Been there, done that. Yksi pilkkikoukkukin tuli irrotettua serkun peukalosta.) Sitäpaitsi mä todellakin mieluummin pyydystän niitä pikkurillin kokoisia ahvenia kuin eläviä pikkurillejä.

Jostain kumman syystä koukkuun ei (isän ihan itse Biltemasta ostamista Belgian Blue- kastemadoista huolimatta) tarttunut yhtään ahvenfilettä tai savulahnaa. Sain kaksi salakkaa, ennemmin tulitikun kuin pikkusormen kokoisen ahvenen ja yhden hienon ulpukanvarren. Saaliista huolimatta Snögö nautti kalastamisesta valtavasti. Se juoksi rantakivikossa haukkumassa koholle ja sen pienimmällekin värähdykselle. Joka kerta, kun kiskoin vonkaleen ylös, se juoksi vikisten tarkistamaan saaliin. Onneksi Snögö on sen verran pieni  ja kaikessa isomahaisuudessaan aika hyppimiskyvytön... muuten mulla olisi ollut aika kova homma valvoa, ettei saalis koukkuineen päädy villakoiran vatsantäytteeksi.
 

Myöhemmin mä hiipparoin sisälle lepäilemään, ja isä siirtyi puikkoihin. Hämmästys oli melkoinen, kun Snögö, joka ei KOSKAAN poistu mun viereltä vapaaehtoisesti, jäi tyytyväisenä isän kanssa kyttäämään kaloja eikä edes huomannut mun poistuvan paikalta. Urhea metsästyskoirani. :)

Vielä vähän myöhemmin mä palasin rantaan, jossa Snögö istui häntä heiluen kalavadin vieressä ja tuijotti tiivisti kahta lihavaa särkeä. Kun mäkin istuin alas, se rohkaistui entisestään ja hetken vettä nuuskittuaan pyydysti ensin ensimmäisen ja sitten toisen särjen, ja nosti ne kuivalle maalle. Ja voi sitä riemua, kun mä nostin kalaparat takaisin veteen ja leikki jatkui...

Voisikohan Snögön opettaa kalastamaan rantavedessä? No, ehkä parempi, että neiti keskittyy toistaiseksi vain "roskakaloilla" leikkimiseen. En tiedä, miten siistiä olisi nauttia päivällispödässä Snögön jo kertaalleen pureskelemia savuahvenia...

Olen syöttänyt Snögölle ohjeiden mukaisesti Joseran kuivamuonaa. Aluksi lisäsin joukkoon kyytipojaksi vähän raejuustoa tai Cesarin säilykkeitä, mutta neidin opittua sisäsiistiksi jätin ne pois. Siitä saakka on Snögöllä on ollut vuorokauden ympäri tarjolla kuivamuonaa, johon olen aamuisin lisännyt hyppysellisen PlagueOff-jauhetta.

Runsas vuosi sitten Snögön paino vakiintui 4,2 kiloon. Sen jälkeen en ole seurannut painoa kovin ahkerasti, koska ruoka maistuu ja Snögö on ollut terve ja reipas eikä mitään silminnähtävää tai käsinkosketeltavaa muutosta ole tapahtunut (tai sitten ihan vaan, koska en omista vaakaa...).

Ensimmäisellä ultrakäynnillä Snögön painoksi mitattiin 4,1. Viikkoa myöhemmin painoa oli 4,0. Hups. Eläinlääkäri suositteli siirtymistä penturuokaan. Koska Joseran ruokia saa (mun tietääkseni) vain harvoista paikoista, päätin sinä iltana hakea lähikaupasta Cesaria ensiavuksi. Muttamutta. Cesarin säilykket olivat päässeet loppumaan. Fiksuna tyttönä ajattelin, että ostan sen sijaan toista, vähän halvempaa säilykettä. Eihän yksi ilta mitään merkitse, eihän? VIRHE. Seuraavana päivänä puolilta päivin alkoi sotkeminen, joka jatkui pitkälle seuraavaan iltaan... Ripulipyllyä pestessäni (kaikki pitkäkarvaisten rotujen omistajat varmaan tietävät, miten ihanaa on kun koiralla on vatsa sekaisin ja karvat sokeentuvat...) taisin ajatella jotain sen suuntaista, kuin että en ikinä halua lapsia.

Mitä tästä opimme? KUUNTELE ja USKO, kun sinua kymmenen vuotta pidempään harrastanut henkilö neuvoo jotakin. On ehkä mahdollista, että hän tietää mistä puhuu. ;)

Vahingosta viisastuneena syötän Snögölle nyt em. Joseran penturuokaa, Cesaria ja Nutrolin puppya. Vatsa toimii taas, ja paino on lähtenyt "hienoiseen" nousuun. Viisi päivää tuon alimman mittauksen jälkeen punnitsin Snögön painoksi 4,4, ja nyt taas viisi päivää myöhemmin lukema on jo 4,9! Mun mielestä Snögö ei ole lihonut ollenkaan (tunnustelen sen kylkiluita muutaman tunnin välein, koska en millään jaksa uskoa vaa'an näyttämiä lukemia), mutta vatsa sen sijaan... no,  se muistuttaa rantapalloa. Se on kasvanut silmissä. Snögön liikkumisestakin on tullut huomattavasti kömpelömpää. Lisäksi se nukkuu nykyisin melkein pelkästään kyljellään, mitä se ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt. (Eipä mustakaan kyllä tuntuisi kivalta nukkua omien vauvojen - jotka kaikesta päätellen aikovat syntyä täysikasvuisina - päällä.)

Kaiken kaikkiaan Snögö käyttäytyy just niin, kuin voisin itsekin raskaana kuvitella käyttäytyväni (itsehän en siis inhimillistä koiraani!): uni ja ruoka maistuvat, se on vuorotellen tosi hellyydenkipeä (okei, se on aina) ja tosi äkäinen (se murahti Siirille, joka yritti viedän sen luun!) ja jemmailee ruokaa (sitä mä en ehkä tekisi?). Sitäpaitsi sillä on outoja mielihaluja, muahahahhaaa. Aiemmin se ei ole huolinut edes lattialle pudonnutta lihaa, mutta nyt se imuroi sisäänsä perunankuoret ja mansikatkin....

(Oikeasti en siis ole sotkuinen ihminen tai pudottele juttuja lattialle kokkaillessani.... Onneksi mulla on siivooja.)

Ennen Snögön sairastumista ehdimme viettää leppoisia odotuspäiviä.

***

Sombra kyläili parina päivinä, ja pääsi mukaan kasvimaalle.

Koirat lepäilivät nätisti palstan reunalla, kunnes äiti päätti kouluttaa Sombrasta kasvimaakoiran.

Koulutus onnistui niin hyvin, että lopulta kyytiä saivat paitsi rikkaruohot myös muut palstalla kasvavat "kivat vihreät jutut".

Viherpiiperöinnin jälkeen koirilla oli hetki aikaa leikkiä (ja Sombralla ja Siirillä tutustua toisiinsa). Kuvista huomannee, että Siiri ja Sombra ovat "hieman" sosiaalisempia kuin pikkuprinsessa-Snögö.

(Jos joku ei vielä tajunnut: siinä, missä mun ikäisten koneet varmaan on yleensä täynnä reissu- tms. kuvia, mun kone on täynnä koirien kuvia. Villi elämä.)

Välitunnin (heh HEH) jälkeen suuntasimme agilitykentälle. Siiri lämmitteli tokolla ja siirtyi sitten keppeihin ja alastulokontakteihin, Snögön kanssa harjoittelimme rengasta ja välistävetoa muutaman hypyn sarjoilla.

Muahahhaaaaa.

Sombrakin pääsi välillä tokoilemaan, mutta suurimmaksi osaksi se tarkkaili tilannetta turvallisesti pöydän alta.

No nyt en ole kyllä ihan varma, kirjoitetaanko "sydämentykytyksiä" yhteen vai erikseen! :o JOS toi nyt olisi pitänyt laittaa erikseen, niin sovitaan, että lanseerasin uuden käsitteen: sydämentykytykset yhteen kirjoitettuna tarkoittaa sitä fiilistä, kun taas kerran tajuat, ettei sinusta voi ikinä tulla äitiä, koska jo "pelkästään" koirasi pikkukrempat saavat sinut repimään hiuksia päästäsi ja varaamaan yksityishelikopterilennon toiselle puolelle maailmaa, jotta kultamurusi varmasti saa parasta mahdollista hoitoa. Ettei vai mitään vakavaa...

Asiaan. Muutama päivä takaperin Antti huomautti oudosta limasta. Vuotoa? Tiineen koiran alapäästä? Apuakohdunpoistokuolemapaniikki! Koirallani on kohtutulehdus! ...Käsittääkseni (ei onneksi ole vielä tullu vastaan) kohtutulehdukseen OIKEASTI liittyy yleensä pahan väristä ja -hajuista vuotoa, kun tämä muistutti enemmänkin sellaista kirkasta räkää, jota nenästä tulee silloin kun parkuu raivokkaasti... Joka tapauksessa alkoi kiivas yhteenlasku: Snögö todellakin oli viime päivinä ollut tavallista vaisumpi ja pissannut ja läähättänyt huomattavasti tavallista enemmän. En ole aiemmin ollut näin tiivisti tekemisissä tiineen nartun kanssa, joten olin pitänyt näitä normaalina äitiysoireina. Nyt kuitenkin seurasi soitto eläinlääkärille, joka kutsui Snögön tarkastukseen seuraavana päivänä.

Snögelin sairastuminen osui siinäkin mielessä huonoon kohtaan, että olin juuri lähdössä pieneen reissuun. Yael-kulta kuitenkin suostui katsomaan Snögön perään päivän verran ja hoitamaan vielä lääkärireissunkin, joten lopulta päätin kuitenkin lähteä ja jättää Snögön hoitoon.

Seuraavana iltana tuli hyviä uutisia: tulehdusarvot olivat normaalit, ja ultrassa näkyi edelleen kaksi liikkuvaa pentua. :) Yön yli odoteltiin virtsatestin tuloksia, jotka paljastivat virtsatietulehduksen. Pissatulehdus on kuitenkin helposti hoidettavissa antibiooteilla ja siten paljon pienempi juttu kuin kohtutulehdus.

***

Kohtutulehdusta esiintyy myös astuttamattomilla nartuilla. Märkäisestä kohtutulehduksesta esimerkiksi Clinivetin sivuilla.